Sivu päivitetty: 11.10.2011 16:09

© UNICEF/NYHQ2010-2510/Olivier Asselin
Liian nuorena aikuisen saappaisiin
Minun täytyi tehdä kovasti työtä, ettei veljieni olisi tarvinnut mennä nälkäisinä nukkumaan.
Tanaka, 14 vuotta, Zimbabwe
Kun Tanakan äiti kuoli kaksi vuotta sitten, poika oli vain 12-vuotias. Perheen ainoan vanhemman kuoltua Tanakalla ei ollut vaihtoehtoja. Hänestä tuli perheenpää, jonka vastuulla oli kaksi pienempää veljeä. Perheen elättämiseksi Tanakan oli pakko jättää koulu kesken ja ottaa vastaan mitä tahansa työtä hän milloinkin sattui saamaan. Hän kantoi vettä, paimensi karjaa ja raatoi kylän pelloilla ansaitakseen edes vähän rahaa tai ruokaa perheelle.
12-vuotias on vielä lapsi. Hänen ei kuulu kantaa aikuisen vastuuta. Ei raataa aamusta iltaan perheen elättämiseksi. Ei miettiä mistä saisi rahaa pienempien sisarusten lääkkeisiin. Ei mennä levottomana nukkumaan, kun huoli huomisesta painaa mieltä.
Silti pelkästään Zimbabwessa on yli 100 000 perhettä, joissa perheenpäänä on lapsi. Useimmiten perheen vanhemmat ovat kuolleet aidsiin tai muihin sairauksiin. Näiden perheiden lapset kantavat taakan omasta toimeentulostaan ja selviytymisestään. Vanhimmat lapset joutuvat omaksumaan sekä isän että äidin roolin. Tästä syystä monet joutuvat jättämään koulun kesken ja menemään töihin.
UNICEF huolehtii yksin jääneistä lapsista kaikkialla maailmassa. Teemme kaikkemme, että nämä lapset saavat tarvitsemaansa tukea ja huolenpitoa ja että heidän on mahdollista jatkaa koulunkäyntiä. Suojelemme lapsia hyväksikäytöltä, väkivallalta ja syrjinnältä vahvistamalla sosiaalisia turvaverkkoja.
UNICEFin tukeman ohjelman ansiosta myös Tanaka on päässyt takaisin kouluun ja hän saa apua pikkuveljien hoidossa. Tanaka työskentelee edelleen viikonloppuisin, mutta kouluunpääsy on palauttanut hänen uskonsa tulevaisuuteen: ”Toivon joskus tulevani lääkäriksi, sillä tiedän, että lääkärin palkalla pystyn huolehtimaan itsestäni ja veljistäni”.
Tanakan tilanne on UNICEFin tuen ansiosta parantunut, mutta maailmassa on miljoonia hänen kaltaisiaan lapsia, jotka ovat joutuneet astumaan liian nuorena aikuisen saappaisiin. Heidän hartioitaan painaa huoli ja vastuu, jota ei yhdenkään lapsen tulisi joutua kantamaan.
Emme voi tuoda takaisin menetettyä äitiä tai isää, mutta voimme auttaa yksin jääneitä lapsia selviämään ja kasvamaan terveinä ja turvallisissa olosuhteissa.
Tähän työhön tarvitsemme sinun apuasi. Lahjoittamalla olet tukemassa yksin jääneitä lapsia ja palautat heidän uskonsa tulevaisuuteen.
» Ryhdy kuukausilahjoittajaksi
Tulosta
Jaa
