
2009 Lapsen oikeuksien päivä
Lapsilla on omat oikeudet.Lapsen oikeudet ovat aikuisen velvollisuuksia.
Kaikilla maailman lapsilla on samat oikeudet hyvään elämään.
Vuonna 2009 juhlittiin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotis- syntymäpäiviä. Juhlavuoden kunniaksi UNICEF tuotti ylläolevan Meidän oikeutemme -videon lapsen oikeuksien sopimuksesta.
Juhlavuoden kampanja korosti lapsen oikeutta osallistua
Suomen UNICEF oli mukana kampanjoimassa lapsen oikeuksista yhdessä Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman, lapsiasiavaltuutetun ja muiden järjestöjen kanssa.Juhlavuoden kampanja tiivistyi kolmeen ydinviestiin:
- Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja osallistua
- Lapsella on oikeus saada suojelua ja turvaa
- Lapsella on oikeus saada tasa-arvoista kohtelua yksilönä
Lapsella on myös vapaus hakea, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia yli rajojen suullisessa, kirjallisessa, painetussa, taiteen tai missä tahansa muussa lapsen valitsemassa muodossa.
Vuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Tarja Halonen. Lisää juhlavuodesta ja tapahtumista opetusministeriön sivuilla www.lapsenoikeudet.fi
Lapsen oikeuksien päivän liputus
Vuosi huipentui Lapsen oikeuksien päivään 20.11.2009. Sisäasiainministeriö on määräsi juhlapäivän kunniaksi liputuksen valtion virastoissa ja laitoksissa. Liputuspäätös syntyi Pelastakaa Lapset ry:n koordinoimana kansalaisjärjestöaloitteesta.UNICEF juhli Habbossa
Suomen UNICEF juhli lapsen oikeuksien sopimuksen syntymäpäivää viemällä aikuiset lasten luokse. Järjestämme juhlavuoden kampanjamme Habbossa, sillä halusimme antaa lapsille äänivoimaa heidän itse valitsemassaan ympäristössä. Habbo on virtuaalinen maailma, Habbo Hotel, jossa voi itse räätälöidyn hahmon avulla liikkua ja keskustella.Mulla on oikeuksia! -kampanjan päätapahtumassa Habbossa 20.11. Sauli Niinistö vastasi lasten kysymyksiin. Illan koittaessa lapsille järjestettiin julkkisbileet, joihin osallistuvat Paleface, Jyrki69 ja Signmark.
Lapsen oikeuksien sopimuksen 20 vuotistaival
Juhlavuoden kunniaksi UNICEF julkaisi erikoisraportin Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotistaipaleesta.Raportti osoittaa, kuinka YK:n lapsen oikeuksien sopimus on edistänyt lasten eloonjäämistä, kehitystä, suojelua ja osallistumista ympäri maailmaa. Sopimus on vaikuttanut kansallisiin lakeihin, muuttanut asenteita ja luonut pohjan uusille toimintatavoille.
Lisäksi sopimuksen myötä lapsen kasvulle ja kehitykselle on luotu mittareita, joiden avulla on helppo seurata lasten elinolojen parantumista.
Sopimuksen voimassaoloaikana:
- Lapsikuolleisuus on laskenut 12,5 miljoonasta alle yhdeksään miljoonaan lapseen vuodessa. Silti vielä 24 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee päivittäin helposti estettäviin tauteihin.
- Lukutaidottomuus on vähentynyt 25 prosentista 16,5 prosenttiin. Peruskouluikäisistä lapsista 84 prosenttia käy koulua. Silti vielä arviolta 90 miljoonaa lasta jää vuosittain koulun ulkopuolelle.
Saharan etelänpuoleinen Afrikka ja Etelä-Aasia on saatava mukaan kehitykseen, erot maaseudun ja kaupunkien välillä pitää häivyttää, samoin kuin erot rikkaiden ja köyhien välillä, vähemmistöryhmien tasa-arvosta on huolehdittava.
Keskeisenä haasteena on sopimuksen edellyttämä lapsen edun asettaminen ensisijalle. Valtioiden tulee tiedostaa kaikessa päätöksenteossaan, että kaikki päätökset vaikuttavat myös lapsiin.
Suomessa työ lapsen oikeuksien puolesta etenee tasaisesti, mutta etenemistä seuraava YK:n lapsen oikeuksien komitea on toistuvasti huomauttanut Suomelle esimerkiksi siitä, että lapsen etu ymmärretään liian kapeasti, eikä sitä huomioida kaikessa päätöksenteossa.
Lue lisää lapsen oikeuksien sopimuksesta.
Lue lapsen oikeuksista blogissamme!
Mikä on Lapsen oikeuksien päivä?
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen jälkeen, YK:n yleiskokous suositteli, että jokaisessa maassa vietettäisiin lapsen oikeuksien päivää, jolla tuotaisiin lapsen oikeuksien sopimusta esille ja herätettäisiin keskustelua lasten hyvinvointia koskevista asioita.YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi , maailma viettää kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää joka vuosi 20. marraskuuta. Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.
Lapsen oikeuksien päivänä Suomen UNICEF pyrkii nostamaan esille sekä suomalaislasten että maailman lasten hyvinvointiin vaikuttavia asioita ja viestimään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Keskeisenä osana lapsen oikeuksien päivää Suomen UNICEF jakaa Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen taholle, joka on tehnyt merkittävää työtä lasten oikeuksien puolesta.
Liity postituslistalle
Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostilla tietoa UNICEFin työstä ja siitä, mitä lahjoituksellasi saadaan aikaan.
Aiheeseen liittyvää
Aikaisemmat Lapsen oikeuksien päivät:
Lapsen oikeuksien päivä 2008
Lapsen oikeuksien päivä 2007
Lapsen oikeuksien päivä 2006
Lapsen oikeuksien päivän tutkimukset:
Tutkimus 2008 (alakoululaisille leikistä)
Tutkimus 2006 (yläkoululaisille oikeuksista)
Muuta:
Lapsen oikeuksista blogissamme lauantaisin
Oppimateriaaleja ja esitteitä lapsen oikeuksista
Lapsen oikeuksien päivä 2008
Lapsen oikeuksien päivä 2007
Lapsen oikeuksien päivä 2006
Lapsen oikeuksien päivän tutkimukset:
Tutkimus 2008 (alakoululaisille leikistä)
Tutkimus 2006 (yläkoululaisille oikeuksista)
Muuta:
Lapsen oikeuksista blogissamme lauantaisin
Oppimateriaaleja ja esitteitä lapsen oikeuksista
iso teksti
pieni teksti



