Sivu päivitetty: 11.04.2012 17:14

UNICEF-kävelyn idea
UNICEF-kävelyn ideana on järjestää teema- tai urheilutapahtuma koulun itse valitsemana ajankohtana.
UNICEF-kävelyssä yhdistyy liikunta, yhdessä tekeminen ja aito auttamisen tunne. Tapahtuman maksuttomat materiaalit tukevat opetussuunnitelman mukaista globaalikasvatusta sekä lapsen oikeuksien opettamista.
Jalanojennus lapsilta lapsille
Ennen tapahtumaa oppilaat hankkivat lähipiiristään sponsoreita, jotka lahjoittavat haluamansa summan liikuntasuoritusta kohden. Tapahtumapäivänä oppilaat kävelevät, hiihtävät tai liikkuvat muulla tavalla. Jokaisesta suorituksesta (esimerkiksi kävellystä kilometristä) saa merkinnän oppilaskohtaiseen kävelypassiin. Tapahtumapäivän jälkeen oppilaat keräävät sponsorien lupaaman tuen.Kävelyrahoilla oppilaat tukevat kehittyvien maiden lasten koulunkäyntiä.
Lukuvuonna 2011–2012 keräyskohteena on Schools for Africa -kampanja.
Tuettava kohde vaihtuu joka toinen lukuvuosi.
Oppilas voi osallistua tapahtumaan myös ilman sponsoria.
Liikunta- ja globaalikasvatusta yhteisen asian puolesta
Kävelypaketissa opettajat saavat opetussuunnitelmaa tukevaa materiaalia globaalikasvatukseen ja lapsen oikeuksien opettamiseen. Materiaalin avulla opettajat voivat pitää kehittyviin maihin ja lasten oikeuksiin liittyvän aamunavauksen ja oppitunteja.UNICEF-kävelyn idea on lähtöisin Hollannista. Suomalaiset lapset ovat toteuttaneet kävelyä vuodesta 1998 lähtien. Kävelyyn osallistuu vuosittain lähes 200 000 suomalaista lasta ja nuorta, joiden keräämällä avulla ovat sadattuhannet köyhien maiden lapset päässeet kouluun. Yhdessä saadaan paljon hyvää aikaan.
Liikkukaa valitsemallanne tavalla
Toteuttamistapoja on monia: hiihto, luistelu, yleisurheilu, luontopolku, vappu- tai halloweentapahtuma hassuissa asuissa tai vaikkapa naamiaisdisko, jossa yhden kappaleen tanssimisesta saa tarran passiin. Olkaa luovia! Muutama valmis ohje eri tapahtumien organisointiin.» UNICEF-kävelyn järjestäjän ohjeet
Vaihtoehtoja kävelylle
» UNICEF-suunnistus rastitehtävillä» Talvinen mäenlasku
» Urheilukenttä- tai hallitapahtuma
» UNICEF-disko
Maksuttomassa tapahtumapaketissa
Ilmoittautumalla mukaan saatte postitse maksuttomantapahtumapaketin, jonka avulla tapahtuman järjestäminen on helppoa.

- Kävelymateriaalit jokaiselle oppilaalle (kuori, passi ja tarrat)
- Selkeä toimintaopas, jossa on opetusvihjeitä (mm. aamunavaus)
- Schools for Africa -dokumentti (DVD)
- Tapahtumajulisteita
- Viittoja kävelyreitille
- Kiitoslahjoja
Ilmoittautuminen ja tapahtumapaketin tilaus
Lisätietoja: 044 5452 203, Jaana Tuhkanen (etunimi.sukunimi@unicef.fi)
Tulosta
Jaa
