Mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin - vastauksia etsimässä Nepalissa

"Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien? Vai sen kaiken rikkauden…", näin laulaa ainakin Jukka Kuoppamäki kotimaastaan, minulla laulu soi itsepäisesti päässä aivan ”väärässä paikassa”, Nepalissa, jossa olin toukokuussa 2007 arvioimassa tyttöjen koulutusohjelmaa.

Suomen UNICEF on tukenut Nepalia vuodesta 1983 lähtien lähes yhtäjaksoisesti, vuoden 2000 alusta tyttöjen koulutusta. Tyttöjen koulutus on ollut UNICEFin työn keskiössä Nepalissa jo pitkään. Myös Nepalin hallitus on viisaasti panostanut koulutukseen, tehden tiivistä yhteistyötä UNICEFin kanssa.

Tämä on tuottanut tulosta: kymmenessä vuodessa (1996 – 2006) edistys koulunaloittajissa on huima, se on noussut 69,4 prosentista 87,4 prosenttiin. Silti tekemistä riittää. Nepalissa lasten työssäkäynti on yhä yleinen käytäntö. Naisten asema, etenkin alhaisten kastien ja kastittomien on erityisen heikko. Naisten lukutaito on vieläkin maailman alhaisempia, vain 35 prosenttia osaa lukea. Opetuksen laatu on heikkoa, naisopettajista on suuri pula ja opettajat ovat epäpäteviä. Koulun keskeyttäjiä on paljon, samoin luokkien kertaaminen on yleistä.

Nepalin kiemurainen tie demokratiaan on asettanut haasteensa myös UNICEFin työlle. Pääsy tietyille alueille vaikeutui vuonna 1996 käynnistyneen maolaisten kansannousun myötä. Rauhansopimus solmittiin marraskuussa 2006 ja rauha on ollut todellinen, joitain satunnaisia iskuja lukuun ottamatta. UNICEFin työn kannalta olennaista on nyt vapaa pääsy kaikille alueille ja koulujen rauhoittaminen alkuperäiseen käyttöönsä.

Mielenosoitukset ja tiesulut ovat jopa  koomisuuteen asti jääneet osaksi Nepalin arkea. Lähes asiasta kuin asiasta saadaan jonkinlainen kansankokous pystyyn, jota ryhdittämään pystytetään riksoilla ja parilla bussilla tiesulku. UNICEF onnistui kuitenkin hienosti pääsemään, kuskin ja paikallisen työntekijän retoriikan taidoista riippuen, joko heti tai kohta, barrikadien läpi.

Osa-aikakoulusta oikeaan kouluun

UNICEFin luoma kaksivuotinen osa-aikakoulu on ollut menestystarina Nepalissa. Se on luotu 10-14 –vuotiaille lapsille, jotka eivät ole päässeet normaaliin kouluun. Työnsä ohella he voivat käydä koulua 2 tuntia päivässä, yleensä aamuisin. Työnantajan ja perheen salliessa lapset voivat jatkaa normaaliin kouluun joko ensimmäisen tai toisen vuoden jälkeen. Koulut ovat olleet erittäin suosittuja ja tulokset hyviä. Näissä kouluissa on käytössä lapsiystävälliset opetusmenetelmät ja opettajat ovat koulutettuja. Maan konfliktikaan ei ole onnistunut sulkemaan näitä kouluja. Lähes kaikki osa-aikakoululaiset ovat tyttöjä.

Tutustuimme tällaiseen osa-aikakouluun sekä maaseudulla että kaupungissa. Yhteisö sopii keskuudestaan, missä koulua pidetään. Luokkahuoneena toimii aina jonkun koti, ulkovaja - pihakin käy. Nepalgunjin kaupungissa, lähellä Intian rajaa, koulu oli saanut luokkahuoneekseen erään yläkoulun rehtorin talon katon. Opettajan toimi hänen tyttärensä. Tapasimme myös oppilaat, jotka uskoivat niin kuin lapsi vain voi uskoa itseensä valaen samalla meihin uskoa heistä: yhdestä tuli isona lääkäri, toisesta opettaja ja kolmannesta laulaja. Minä haluan uskoa, että heistä tulee. Laulunäytteen perusteella laulajasta tulee ainakin laulaja. Laulaja on kuvassa oleva punapaitainen tyttö.

Inka Hetemäki
Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja

Aiheeseen liittyvää