Tukijoukko

Anssi

MIKSI PERUSTIN OMAN TUKIJOUKON?

Olen jossain määrin tunnettuna levylaulajana siitä onnekkaassa asemassa, että minulla on työni kautta mahdollisuus ottaa osaa projekteihin, jotka kohdistetaan oikeasti hyviin tarkoituksiin. Lauluja tekemällä ei luonnollisesti muuteta tai paranneta maailmaa, mutta voin kuitenkin tarjota kasvoni sekä ääneni ja yrittää osaltani nostaa tärkeiksi katsomiani asioita tietoisuuteen ja keskusteluun. Tehtäväni on siis toimia eräänlaisena äänitorvena – toivottavasti mahdollisimman kuuluvasti.

UNICEF on luotettava ja tunnustettu järjestö, joka toimii lasten hyvinvoinnin eteen ympäri maailmaa. Tällaisen organisaation kelkkaan pääseminen on etuoikeus ja toivonkin voivani olla omalla panoksellani kiinnittämässä yleistä huomiota UNICEFin tekemään hyvään työhön.

Pelkäsin, että tällaiselle matkalle lähteminen saattaisi olla jotenkin lannistava tai masentava kokemus. Kävikin päinvastoin: palasin Ghanasta täynnä toivoa.

Suurimman vaikutuksen teki ihmisten elämänilo ja asenne. Vaikka elintaso olikin suomalaisen mittapuun mukaan paikoitellen nollassa, ihmiset kuitenkin näyttivät nauttivan elämästä. Näimme tietysti myös surullisia ja rankkojakin asioita, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin optimismi.

Oli hienoa nähdä konkreettisia esimerkkejä siitä, miten UNICEFin työ käytännössä helpottaa ihmisten arkea ja apu menee perille. Ghanassa myös ollaan näistä asioista vilpittömästi kiitollisia. Tämän kokeminen antaa huimasti motivaatiota tehdä työtä täällä Suomen päässä.

Klisettä lainatakseni aion lähestyä Tukijoukon tavoitetta ilon kautta. En lähde saarnaamaan tai vetoamaan ihmisten säälin tai syyllisyyden tunteisiin, vaan käytän kiertotietä. Kampanjaan tekemäni kappale ei liity sanoitukseltaan millään tavalla näihin asioihin. Päätin ainoastaan tehdä mukaansatempaavan ja positiivisen laulun. Televisio-ohjelmiin tekemäni osuudet tulevat perustumaan huumoriin ollen jopa parodioita normaaleista hyväntekeväisyystempauksista.

Nähdäkseni tärkeintä tässä kampanjassa on herättää huomiota ja saada ihmiset kiinnostumaan. Asia on kuitenkin koko ajan taustalla ja nousee itse asiassa varmasti paremmin esiin, kun sitä ei yritä väkisin tyrkyttää ihmisten nieltäväksi.