Sivu päivitetty: 20.01.2012 09:58
AFRIKAN SARVEN KATASTROFI
Kuivuus, ruoan kallistuminen ja aluetta riivaavat konfliktit aiheuttivat ennennäkemättömän katastrofin, joka puhkesi kesällä 2011. Pahimmillaan yli kaksi miljoonaa lasta kärsi aliravitsemuksesta. Lasten aliravitsemus on nyt kääntynyt laskuun, mutta UNICEFin apua tarvitaan edelleen.» LAHJOITA HÄTÄAPUUN
Somalialainen kahdeksanvuotias Halima, toinen vasemmalta, joutui pakenemaan nälkää, konfliktia ja kuivuutta sisarustensa ja äitinsä kanssa Kenian Dadaabin pakolaisleirille. Matka oli raskas, yksi veli ja sisko menehtyivät ennen leirille pääsyä, Halima kertoo. © UNICEF/NYHQ2011-1022/Kate Holt
Afrikan sarven katastrofi – mistä on kyse?
Kysymyksessä oli pahin ruokakriisi kahteenkymmeneen vuoteen Afrikassa. Ennätyskuivuuden, ruoanhintojen nousun ja aluetta riivaavien konfliktien synnyttämä kriisi vaikuttaa ainakin ensi kesään miljoonien ihmisten elämään Keniassa, Etiopiassa, Somaliassa ja Djiboutissa.
Tilanne kohdistuu erityisesti lapsiin, joilta aliravitsemus vie nopeasti voimat ja vastustuskyvyn tauteja vastaan. Vaikka lapset selviäisivätkin, lapsuuden aliravitsemus voi jättää pysyviä vaurioita henkiseen ja fyysiseen kehitykseen. Pahimmillaan yli kaksi miljoonaa alle viisivuotiasta lasta kärsi akuutista aliravitsemuksesta, heistä 75 prosenttia oli Etelä-Somaliassa.
Rajuimmillaan Somaliassa oli kuusi nälänhätäaluetta. Avustustyön tuella nälänhätäalueiden määrä on laskenut myöhemmin kolmeen. Nälänhätä voidaan julistaa, kun yli 30 prosenttia lapsista kärsii aliravitsemuksesta ja yli 2 ihmistä per 10 000 kuolee päivittäin. Somaliassa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä, joista puolet oovat olleet alle viisivuotiaita lapsia.
Kyse oli hitaasti kehittyvästä katastrofista - toisin kuin esimerkiksi maanjäristykset. Aliravitsemuksesta kärsivät lapset eivät kuole vain, koska he eivät saa riittävästi ruokaa. Aliravitsemuksen heikentämät lapset kuolevat, jos he altistuvat taudeille tai juovat likaista vettä, eivätkä saa hoitoa. Hoidon avulla aliravitsemuksesta kärsivä lapsi voi kuitenkin toipua täysin.
Mitä UNICEF tekee?
Tavoitteenamme on estää tautien leviäminen ja pelastaa mahdollisimman monen lapsen henki.
UNICEF lisäsi apuaan alueen lapsille jo vuoden 2010 lopulla. Siitä lähtien UNICEF on toimittanut hätäapuravintoa, puhdasta vettä ja lääkkeitä sekä rokottanut lapset tauteja vastaan. Lisäksi koulutamme terveydenhuoltohenkilökuntaa sekä muita paikallisia tahoja huolehtimaan lapsista.
Autamme lapsia sekä pakolaisleireillä että kylissä ja yhteisöissä. Toimitamme hätäaputarvikkeet syrjäisimpiinkin paikkoihin ja etsimme lapset, jotka tarvitsevat apua, muun muassa liikkuvien klinikoiden avulla.
UNICEFin työn tuloksia
UNICEF on toimittanut kymmeniä tuhansia tonneja tarvikkeita katastrofialueelle; pääasiassa hätäapuravintoa, lääkkeitä sekä terveystarvikkeita. Autamme miljoonia lapsia.
Alla muutamia konkreettisia esimerkkejä viime vuodelta siitä, mitä olemme tehneet auttaaksemme Itä-Afrikan lapsia. Työmme tulee jatkumaan vielä pitkään, sillä alueen avun tarve on edelleen suuri.
Somalia:
-
Toimitamme 90 prosenttia Somaliassa jaettavasta hätäapuravinnosta: Tällä hetkellä
noin 550 000 somalialaista saa avullamme ruoka-apua. -
Tuemme noin 1000 ravitsemuskeskusta, joissa hoidetaan vakavasti aliravittuja lapsia: yksin Etelä-Somaliassa olevissa keskuksissa hoidetaan noin 570 lasta joka päivä.
-
Olemme rokottaneet yli miljoona lasta tuhkarokkoa vastaan ja yli puolitoista miljoonaa ihmistä saa puhdasta vettä.
-
Olemme perustaneet 324 lapsiystävällistä tilaa, joissa lapset saavat huolenpitoa ja leikkiä turvallisessa ympäristössä.
Kenia:
-
Pohjois-Keniassa 230 000 alle viisivuotiasta lasta on rokotettu tuhkarokkoa vastaan, samalla lapset saivat A-vitamiinilisän sekä matolääkityksen.
-
Dadaabin kolmella pakolaisleirillä 70 000 alle viisivuotiasta lasta on rokotettu tuhkarokkoa vastaan, 75 000 lasta on saanut suojan poliota vastaan ja yli 50 000 lapselle on annettu matolääkitys.
- Etiopiassa 11 miljoonaa lasta sekä 700 000 naista on kuuden kuukauden välein tarkistettu aliravitsemuksen varalta ja he ovat saaneet A-vitamiinilisän sekä matolääkityksen.
- Etiopiassa yli 78 000 lasta on saanut hoitoa aliravitsemukseen.
Hätäavun lisäksi UNICEF keskittyy nyt paikallisen yhteisön sekä hallitusten osaamisen vahvistamiseen, jotta tulevat kriisit voidaan ehkäistä.
UNICEF arvioi tarvitsevansa yksiin Somaliaan vuoden 2012 avustustyöhön lähes 300 miljoonaa dollaria.
Olemme kiitollisia jokaiselle lahjoittajalle.
Tulosta
Jaa
